Markus jatkoi merkonomista tradenomiksi väyläopintojen avulla

Olen Markus Euro ja olen kirjoittanut ylioppilaaksi Tikkurilan lukiosta. En päässyt suoraan lukiosta korkeakouluun, enkä halunnut pitää välivuotta opintojen välillä, joten laitoin hakemuksen Mercuriaan. 

Mercuria oli minulle melko selvä vaihtoehto, koska tiesin Mercurian kurssivalikoiman kiinnostavan minua. Mercuria tarjoaa laajasti erilaisia kursseja esimerkiksi myynnin, markkinoinnin, asiakaspalvelun, kirjanpidon sekä yrittäjyyden osa-alueilta. 

Itse suuntauduin myynnin sekä asiakaspalvelun pariin. Suoritin myös taloushallinnon kursseja omien suuntautumisvaihtoehtojen ohella. Opinnot olivat mielestäni tarpeeksi haastavia, mutta aikaa jäi silti vapaa-ajalle. Opettajat olivat myös todella mukavia ja auttavaisia. Heidän avullaan oppi hyvin kurssien teorian.

Pidin erityisesti harjoittelujaksosta, jossa pääsin hyödyntämään kursseilla opittuja asioita käytännössä. Sain kuuden kuukauden harjoittelupaikan Suomen Vahinkovakuutus Oy:stä. Pääsin harjoittelun jälkeen jatkamaan kesätyöntekijänä palveluneuvojana kyseisessä yrityksessä.

Lisäksi tiesin Mercurian väyläopintomahdollisuudesta, joka voi helpottaa ammattikorkeakouluun siirtymistä. Metropolia ammattikorkeakoulu tarjoaa ilmaisia opintoja Mercuriassa opiskeleville. Pääsin Mercurian todistuksen avulla suoraan Metropoliaan opiskelemaan tradenomiksi. Väyläopinnon kursseista on ollut hyötyä nykyisissä tradenomiopinnoissa, koska olen saanut hyväksiluettua niitä.

Teen opintojeni ohella tuntitöitä kyseiseen vakuutusyhtiöön, jossa olin aiemmin harjoittelussa. Suosittelen ehdottomasti hakemaan Mercuriaan, koska Mercuria antaa useita mahdollisuuksia ja voi avata ovet työelämään ja/tai opintoihin.

Edellinen
Edellinen

Maailmalta Mercuriaan siskon suosituksella