03.03.2025

Oppisopimus ei ole vain alanvaihtajille – se sopii työuran kaikkiin vaiheisiin

Moni saattaa ajatella, että oppisopimus on tarkoitettu vain heille, jotka haluavat vaihtaa alaa ja kouluttautua uuteen ammattiin. Olet saattanut törmätä esimerkiksi keskusteluihin joissa pohditaan sitä, mistä oppisopimustyöpaikkoja voisi löytää.

Todellisuudessa oppisopimus sopii työuran kaikkiin vaiheisiin ja uusien taitojen oppiminen ei aina vaadi työpaikan vaihtoa – joskus paras ratkaisu on syventää omaa osaamistaan tutussa ympäristössä.

Nykyinen työpaikka voi olla oppisopimuspaikka

Monilla aloilla on jatkuva tarve osaamisen kehittämiselle, ja työnantajat voivat tukea työntekijöidensä kehittymistä tarjoamalla mahdollisuuden oppisopimuskoulutukseen. Tämä tarkoittaa, että voit hankkia uuden tutkinnon tai täydentää osaamistasi tutkinnon osilla samalla, kun jatkat työskentelyä nykyisessä tehtävässäsi.

Järjestely edellyttää avointa keskustelua työntekijän ja työnantajan välillä sekä yhteistä ymmärrystä siitä, miten koulutuksesta saatua osaamista voitaisiin hyödyntää työpaikalla. Hyvä vuoropuhelu varmistaa, että oppisopimuskoulutuksesta muodostuu sekä yksilöllistä urakehitystä että työnantajan tarpeita hyödyttävä kokonaisuus.

Esihenkilöasemaan edennyt tuore esihenkilö voi saada uusia työkaluja roolissaan menestymiseksi lähiesihenkilötyön ammattitutkinnosta tai kokenut johtaja voi haastaa itseään johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset voivat kehittää taitojaan esimerkiksi palvelumuotoilun saralla tai hakea tehoa markkinointiin tekoälystä. Vaihtoehtoja on runsaasti – tärkeintä on vain tunnistaa omat tarpeet ja kiinnostuksen kohteet.

Viisi syytä valita oppisopimus ja kouluttautua työn ohessa

1. Joustava tapa yhdistää työ ja opiskelu

Oppisopimus on erityisen houkutteleva vaihtoehto, kun haluat yhdistää työn ja opiskelun ilman suuria arjen muutoksia. Tämä koulutusmuoto mahdollistaa oppimisen työn ohessa, jolloin pääset soveltamaan uutta tietoa suoraan käytäntöön. Sinun tarvitsee vain sopia työnantajasi kanssa koulutuspäivien käytännön järjestelyistä.

Tyypillisesti koulutuspäiviä on koulutuksen pituudesta riippuen vain muutamia tai esimerkiksi kuukauden välein, jotka on vaivattomasti sovitettavissa työssäkäyvän arkeen. Parhaimmillaan voit opiskella kokonaan tai lähes paikkariippumattomasti, mikäli koulutusta järjestetään etänä verkon välityksellä. Voit kouluttautua työn ohessa pitämällä työpoissaolot minimissä ja ilman jatkuvaa matkustusvalmiutta.

2. Toimeentulosi on turvattu

Oppisopimuksen hyviin puoliin kuuluu, että se ei vaikuta suoraan työsuhteen ehtoihin tai palkkaukseen. Voit siis opiskella huolettomasti työn ohessa ilman että taloudellinen tilanteesi muuttuu.

3. Sinun ei tarvitse maksaa kallista hintaa koulutuksesta

Oppisopimuksen kautta sinulle tarjoutuu mahdollisuus osallistua laadukkaasti suunniteltuihin koulutuspäiviin ilman suurta taloudellista sijoitusta. Ammatillisen koulutuksen hinta on tyypillisesti nollasta eurosta muutamaan sataan euroon, riippuen koulutuksesta ja koulutuksen järjestäjästä.

Parhaimmillaan koulutuksista vastaavat alan asiantuntijat ja yrittäjät, jotka tuovat osaamisensa ja tietotaitonsa suoraan alan työelämästä – saat todennäköisesti vastinetta sijoittamallesi ajalle ja rahalle moninkertaisesti.

4. Kehity tai etene urallasi

Kouluttautuminen voi avata väyliä uralla etenemiseen. Kouluttautuminen ja uusien taitojen hankkiminen on erinomainen tapa osoittaa työnantajalle pätevyytesi ja oppimiskykysi siirtyä vaativampiin tehtäviin tai uudelle erikoistumisalalle. On sekä sinun että työnantajasi etu, että työnkuvaasi voidaan laajentaa tai muokata vastaamaan todellista osaamistasoasi tai erikoisosaamistasi.

5. Uutta näkökulmaa verkostoitumalla

Moni toivoo koulutukselta mahdollisuutta verkostoitua samalla alalla toimivien kanssa, ja tämä on yksi tärkeimmistä koulutuksen tarjoamista hyödyistä. Kokemusten ja käytäntöjen, niin hyvien kuin huonojenkin, jakaminen muiden kanssa avartaa näkökulmaa oman organisaation ulkopuolelle ja voi parhaimmillaan tarjota arvokkaita oivalluksia oman työn kehittämiseksi.

Löydä sinulle sopiva koulutus

Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot liiketoiminnan osaajille, kehittäjille ja johtajille